perjantai 29. marraskuuta 2013

Ei paniikkia


Mua pelottaa. Mua pelottaa ihan liikaa. Ulkona riehuva tuuli saa mun ikkunat helisemään. Makaan peiton alla puristaen kännykkääni. Toivon turvaa. Turvaa, jossa pelkoni katoaisi kokonaan. Paikkaa, jossa voisin tuntea itseni onnelliseksi. Milloin musta tuli tälläinen? Masentunut, sisäänpäin suuntautunut, syömishäiriöinen, sosiaalisia tilanteita pelkäävä hauras poika. Mitä mulle tapahtui? En halua enää olla sellainen, mutta en osaa hyväksyä itseäni tälläisenä lihavana rumiluksena ja antaa asioiden olla. En edes tiedä miten muuttua.

Haluaisin vaan olla hetken yksin. Nukkua hyvin, olla ilman stressiä tai ahdistusta ja ladata akkuja. Työssäoppiminen vie mun kaikki voimat. Mulla on heikko olo koko ajan. Joudunkin usein töissä istua hetkeksi alas, etten pyörry. Poltan nykyään liikaa tupakkaa.

En osaa enää olla "normaali".

Erään maailman ihanimman bändin uusi tuotanto.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Etsitään syyt miks vietän unettomia öitä

Peruinkin sen viime postauksessa mainitsemani psykiatriajan. Peruin myös sen jälkeen tulleen uuden ajan ja nyt mulla on uusi ongelma; peruin toisen ajoista liian myöhään ja sain siitä laskun. Ei siinä muuten mitään, mutta äitini näkee tilitietoni ja tottakai huomaa psykiatrin laskun maksettuani sen. Helppoahan olisi vain evätä äidin oikeudet tililleni, mutta tarvitsisin siihenkin hyvän selityksen. En halua kertoa hälle vielä. Ehkä joskus. mutta ei vielä. En ole valmis! En halua huolestuttaa äitiä. Ehkä laimennan totuutta kertomalla vain masennuksesta? Ehkä valehtelen, mutta miten? En osaa. En halua. En halua kertoa mitään.


Oon ollu taas tosi väsynyt. En vaan saa unta! Tai jos saan, se on katkonaista ja nukun korkeintaan muutaman tunnin yhteensä. Mun unet on tosin olleet tosi ihania! Niissä on usein poika. Poika, jonka kanssa seurustelen. Poika pitää mua kädestä, syleilee mua, silittää mun tukkaa, on kaikinpuolin ihana ja täydellinen. Joka kerta se tuntuu niin ihanalle ja joka kerta tuntuu niin pahalle herätä. Kerroin Höpölle näistä mun unista ja hän uskoo, että ne tarkoittaa jotain. Rakastavaa parisuhdetta kuulemma. Höpö uskoo tälläsiin juttuihin. Horoskooppeihinkin. Minä en usko. Haluaisin ehkä uskoa. Se voisi valaa muhun edes vähän toivoa.


Oon usein löytänyt itseni vessan lattialta kyykistyneenä pöntön reunalle. Oon alkanu taas oksentaa. Joskus tyydyn vain itkemään valkoisia kylmiä kaakeleita vasten. Syön ihan liikaa. Vihaan sitä täyden ja turvonneen vatsan tuomaa tunnetta sisälläni. Vihaan sitä niin paljon. Vihaan oksentamista melkein yhtä paljon, mutta vaikka se niin kauheaa onkin, tiedän sen tuovan paremman mielen ja olon sisälläni. Sen tunteen, kun aamulla heräät ja vatsa on ja tuntuu aivan tyhjälle. Sen tahdon tuntea aina.

Epätoisimpina hetkinä oon alkanut miettimään, mitä jos mua ei olisi. Kuinka moni mua jäisi täällä kaipaamaan? Monen ihmisen mielen musertaisin täysin pois lähtiessäni? En tiedä. En usko, että kauhean monen.

Tupakka ja hyvä musiikki öisin parvekkeella.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Minä vaihtaisin kaiken pois

Mua ahdistaa. Mua ahdistaa koulu, ahdistaa ihmiset, ahdistaa raha. En ole vieläkään saanut aikaseks kysyttyä sitä top-paikkaa. Nyt on jo 13. päivä ja toppi alkaa 28. päivä. 15 päivää. Aivan liian vähän aikaa. Olisin mielummin koulussa, kun harjoittelussa työelämää varten. Pelottaa joka kerta, että miten muhun suhtaudutaan siellä töissä tai miten pärjään edes siellä! Liian painostavaa ja kuumottavaa. Joskus tekisi mieli vain luovuttaa koko koulun suhteen! Ensimmäinen vuosi mulla meni tosi hyvin, mutta tän toisen vuoden aikana asiat on jäänyt vain roikkumaan mun hartioille, enkä saa niitä millään pois. En saa aikaiseksi. En vain jaksa.

Mun tekisi ihan hirveästi mieli tilata jotain kivaa materiaa piristykseksi, mutta koitan välttyä siltä. Pari kuukautta taaksepäin mun muuton alkupuolella sain jo hyvän opetuksen siitä, ettei kaiken rahan tuhlaaminen kannata. Ehkä sen pitäisi olla itsestäänselvää. Koitan olla ajattelematta rahaa tai kaikkea sitä mitä haluan. Haluan asioita liikaa.


Huomenna olis mun toinen psykiatrilla käynti, mutta taidan perua sen. Mun olisi pitänyt käydä muutamissa kokeissa ennen sitä aikaa (verikokeet, seulat yms. en edes ole perillä mitä mulle siellä tehtäisiin), mutta en ole saanut aikaiseksi käymään sielläkään. Yllätys. Ehkä on parempi, että menen kouluun, niin ei tule enempää poissaoloja. Ehkä ne n. 80 korvaustuntia riittää hyvin mulle. Kadun niin paljon tuon luvun suuruutta. Olen idiootti. En edes tiedä miks oon ollut noin paljon poissa. Tykkään meidän luokasta tosi paljon ja ei siellä niin kamalaakaan ole. Okei, mua ahdistaa kaikki tuntemattomat ihmiset, jotka kävelee vastaan käytävillä halveksivat ilmeet kasvoillaan. Mua pelottaa astua ruokalaan. Koitan aina kuunnella mitä viereiset pöydät puhuu. Puhuuko ne musta tai nauraako ne mulle. Oon ehkä vaan vainoharhanen. Pelkään vain, että mulle aletaan taas huudella käytävällä, niinku joskus vuosia sitten huudeltiin.

Oon alkanut viestittelemään jonkun miehen kanssa kikissä. En todellakaan edes tiedä miksi teen niin. Tiedän hyvin mitä se tahtoo musta, mutta silti jatkan. Ehkä oon niin epätoivonen. En mä kyllä aijo sitä ikinä tavata. Miksi tapaisin? En mä halua siltä samaa, kun se musta. Ällöttää. Mä oon ällöttävä. Lopeta.

Sekoituksella kone alkoi soittaa rusketusraitoja. Aloin tanssia ja hyppiä pitkin olkkaria paremman fiiliksen toivossa, mutta romahdin lattialle itkemään kesken kaiken. Tuntui tosi tyhmälle itkeä tuon biisin soidessa taustalla. Oli pakko alkaa huutaa. Huusin niin kovaa, kun pystyin. Huusin ja itkin, kunnes en enää jaksanut ja jäin vain makaamaan siihen. Mitä mä teen itteni kanssa?

Pitkät bussimatkat.

Tänäänkin minä luovutin, annoin sen nylkeä mua

Sain tälläsen haasteen -user- :lta, kiitos, niin teen sen nyt ja kirjoitan myöhemmin tänään vielä kuulumisia ja muuta!

11 asiaa minusta

1. Olen perfektionisti.
2. Uudet tuttavuudet ahdistaa mua, koska ajattelen aina, että muut ajattelee musta vain pahaa.
3. Rakastan laulaa, vaikka kuulostanki hirveältä. 
4. En ole koskaan ollut rakastunut.
5. En näytä mun pahaa oloa ikinä kellekkään. Nauran ja hymyilen, vaikka kuinka itkettäisi.
6. Rakastan käydä keikoilla ja festareilla. 
7. Välitän muiden mielipiteistä ihan liikaa, enkä sen vuoksi uskalla olla täysin oma itseni.
8. Voisin istua bussissa tunteja.
9. Mulla on yli olkapään ulottuvat vaaleat hiukset.
10. Olen addiktoitunut tumblriin ja instagramiin ihan liikaa.
11. Yritän kovasti olla täydellinen ja muita parempi kaikessa, mutta en ole, enkä tule koskaan olemaankaan.
 



11 kysymystä

1. Lempi vuodenaika? Kevät. 2. Elämäsi onnellisin hetki? Multa kysyttiin tätä joskus ja jäin miettimään kauaksi aikaa. En mä oikein osaa vastata tähän. En uskalla sanoa, että tämä olisi se onnellisin hetki, mutta viime kesän Ruisrock-viikonloppu oli täynnä silkkaa onnellisuutta! 3. Mitä toivoisit jos voisit toivoa ihan mitä vain ja se toteutuisi? Ikuisen onnen? Rakkautta? Laihuuden? Ehkä tuon ensimmäisen, jos se sisältäisi kaiken tämän sisällään. 4. Mikä on elämän tarkoitus? Ajattelin joskus, että elää ja olla onnellinen, mutta se mielikuva on kaikonnut silmistäni aikapäiviä sitten. En mä tiedä. Toivottavasti se selviää vielä! 5. Mistä pidät itsestäsi eniten? Mun silmistä. 6. Onko muiden mielipiteellä väliä? Ei pitäisi olla, mutta mulle on. Aika paljonkin. 7. Mitä pelkäät eniten? Menettämistä, tulevaisuutta, syvää vettä ja yöperhosia. 8. Onko joku sanonut jotain todella koskettavaa sinulle? Kaksi sanaa äidiltä, jotka tuntuvat aina yhtä hyviltä ja kauniilta; Rakastan sinua. 9. Luotatko muihin ihmisiin helposti? En luota. 10. Jos saisit matkustaa minne vain eikä raha olisi ongelma, minne matkustaisit? Tahtoisin ajaa yhdysvaltojen halki autolla, nähdä jokaisen kaupugin, yöpyä motelleissa ja vain olla ja nauttia.

En haasta ketään tai heitä kysymyksiä tähän!

perjantai 8. marraskuuta 2013

How many secrets can you keep?

Mulla oli tänään ensimmäinen psykiatrilla käynti. Jännitin ihan liikaa, mutta turhaan. Vaikutti mukavalle naiselle! Keskusteltiin mun asiat läpi ja mietittiin jatkoa. Sain lähetteen muutamiin kokeisiin ja uuden ajan ensi torstaille. Olin tosin taas aamulla valmis perumaan ajan, mutta onneks en tehnyt sitä! Ehkä kaikki menee vielä hyvin, vaikka ahistaakin puhua mun asioista täysin tuntemattomalle ihmiselle. Keskutelun jälkeen tuntui, että kaikki mun ympärillä tiesivät kaiken. Ahdisti kävellä kadulla muiden silmien alla. Hautauduin sateenvarjoni alle ja sytytin tupakan. Ehkä toisen käynnin jälkeen en tunne enää samaa.

Mulla on taas ollut kausi, kun mikään ei kiinnosta. Ärsyttää melkein jokanen ihminen mun ympärillä. Koulussa mun on ollut pakko käydä niiden poissaolojen vuoksi. Oma ulkonäkökin ärsyttää vielä enemmän, kuin ennen. Joskus olin edes tyytyväinen tukkaani tai vaatteisiini, mutta en enää. Haluaisin muutosta, mutta en uskalla tehdä mitään. Sanonko vielä kerran, että är-syt-tää.

Kujo tulee mun luo vihdoin viikonlopuksi! Ei olla keretty näkemään tai juttelemaan pitkään aikaan kunnolla. En oo kertonu hälle mitään. Enkä usko, että kerronkaan. Yksi "ulkopuolinen" sai jo hiljattain tietää ja se on jo aivan liikaa. Pelottaa. Pelottaa, että muut saa tietää.



Joku puhuu mulle jotain, kysyy vaikka sytkärii.