Työt alkavat olla jo loppusuoralla ja olen niin uupunut tähän kaikkeen. Mielessäni pyörii vain työt, työt, työt ja se, kuinka mun täytyy jaksaa ja olla hyvä tässä. Olen valinnut ammattini itse ja pidän siitä paljon, mutta se on niin puuduttavaa. Mua ahdistaa suunnattoman paljon aika, jolloin olen valmistunut ja pitäisi löytää töitä tai lähteä opiskelemaan lisää. Mitä mä teen tai mitä mä haluan? En minä tiedä. Pitkään ajattelin hakevani heti ammattikorkeaan ja muuttavani pois täältä, mutta nykyään sekin arveluttaa liikaa. Olen niin epävarma itsestäni tehdessäni töitä ja työhaastattelut ovat aina olleet mulle niin suuria stressin ja ahdistuksen aiheita. Kaikki menisi varmasti paljon paremmin, jos jaksaisin tai edes osaisin uskoa itseeni ja kykyihini.
Katselen vierestä, kuinka muiden elämä rullaa eteenpäin kovaa vauhtia, mutta minä itse olen jaloistani kiinni maassa enkä liiku niiden mukana. Muut jaksaa ja uskaltaa elää, mutta minä en. Eräs ystäväni lähtee kuukausiksi vapaaehtoistyöhön Aasiaan, toinen kertoi juuri tulevansa äidiksi, kolmas pääsi töihin ja neljäs sai vihdoin omakseen miehen, jota on jo vuosia rakastanut. Olen iloinen heidän puolestaan, tottakai minä olen, mutta tämä kaikki tuntuu itsestäni niin pahalta. Koska se ei tapahdu minulle? Olenko vain itsekäs ja vihreä kateudesta? En minä tiedä.
Olen rakentanut itsestäni toisen ihmisen. Ikään kuin halkaissut kehoni ja muovannut toisesta puolesta juuri sellaisen, kuin haluan. Ihmisen, jota olen uusille tuttaville, työkavereille ja heille, jotka eivät tiedä musta yhtikäs mitään. Jotka näkevät vain pinnan, muttei sen alle. Pidän siitä ihmisestä, mutta se, jota nämä tuttavat kuvailevat kiltiksi, herttaiseksi, hauskaksi ja elämäniloiseksi en ole minä. Tai ehkä osa siitä onkin lainattu oikeasta minästäni, mutta en tunnista sitä. En tunnista kuka olen, en tiedä mitä olen. Olen täysin hukannut itseni.
Työkaverit kauhistelevat kehoni, etenkin jalkojeni, laihuutta ja me alamme keskustella laihdutuksesta ja kehojemme ko'oista, kuin säästä. Moni kertoo laihduttaneensa joskus. Toinen on ollut koko elämänsä ajan alipainoinen ja hyvin hoikka, kun taas toinen rääkkäsi itseään vuoden päivät salilla ja liikunnan parissa pusertaakseen 14 kiloa irti kehostaan olematta vieläkään täysin tyytyväinen. "Miten sä teit sen?" multa kysytään enkä tiedä mitä vastata. Vaihdan aihetta ja kukaan ei tunnu huomaavan sitä. Mä olen kärsinyt syömishäiriöstä vuosia, pudottanut liki 20 kiloa painoa, keikun alipainon rajoilla enkä ole tyytyväinen itseeni. Tämänkö halusitte kuulla?
Näinä hetkinä tämä sairaus iskee päin mun kasvoja ja kovaa. Olenko mä oikeasti näin sairas?
