Ja oot liian hauras sun omasta mielestä kestämään elämää täällä

"En voinut olla näkemättä pöydällä olevaa laskua. Miksi sulla on ollut aika psykiatriselle? Ja miksi et ole mennyt sinne?"

Mun sydän hyppäsi ulos rinnasta ja lopetin hengittämisen. Mitä mä sanoisin? Valehtelenko vai laimennanko totuutta? Kieltäydynkö kertomasta kokonaan vai kerronko suosiolla kaiken? En todellakaan tiennyt mitä tehdä. Jatkoin töitäni muutaman tunnin ajatukset jossain aivan muualla, kuin työnteossa. Tupakalla käydessä nostin kädet täristen luurin korvalleni. Laimensin totuutta, väritin tarinaa. Kerroin vain "mahdollisesta" masennuksesta. Äiti kuulosti hämmentyneeltä eikä oikein sanonut mitään. "Onko joku sitten hullusti?" "Ei, ei ole". Sovittiin, että puhutaan myöhemmin. Koitan vältellä puhumista. Koko ajatus ahdistaa mua ihan helvetisti. En oo koskaan pystynyt kertomaan mun henkilökohtaisia asioita äitille. Ei äiti oo ikinä tiennyt musta mitään. Luulee ehkä tietävänsä. Ainut mitä se näkee on mun kulisseista rakennettu kova ulkokuori. 

Tänään mä heräsin todella väsyneenä muutamaa tuntia ennen töitä. Juuri ennen lähtöä kuitenkin huomasin, että oon katsonut työvuorot ihan päin helvettiä ja että mun piti olla töissä jo kymmeneltä. Soitin pomolle ja asia oli onneksi ok ja käski mun pitää vapaapäivän. Vitutti kyllä silti ja vitutti vielä enemmän, että olin viime yön baarireissulla puhaltanut kaikki tupakkani savuna ilmaan ja piti lähteä ostamaan uusia. Kasa pieniä likaisia kolikoita ja kaksi pulloa. Siinä kaikki mitä mulla oli ja kaikki multa myös meni. Olisipa jo tammikuun ensimmäinen. 

Musta tuntuu nykyään, etten voi puhua näistä asioista mitään kellekkään. En enää edes Siskolle. Tiedän jo valmiiksi mitä saan vastaukseksi vuodatuksiini. "Kannattaisiko sun oikeasti hankkia apua?" "Ei toi ole tervettä, syö jotain!" "Lopeta!" Ei kukaan ymmärrä mua. Ymmärrä miltä musta tuntuu. Millaisia ajatuksia mun pää sisällään solmii yhteen. Ei kukaan tajua, että ei mua kukaan ulkopuolinen henkilö voi auttaa. Mä itse seison reunalla ja vain mä voin hivuttaa jalkani suuntaan tai toiseen. 

Haluisin itkeä, mutta en osaa.

Vanha ystäväni.