En tänäänkään ollu koulussa. Joka viikko lupaan itelleni, että rupean käymään koulussa, vaikka kuinka ahdistaisi. Joka viikko myös rikon mun lupauksen ja jään kotiin peiton alle piiloon maailmaa. Poissaoloja on kertynyt jo aivan liikaa ja opettaja soittaakin joka kerta, kun olen poissa, että missä sitä luuhataan. En oo vastannut pitkiin aikoihin. Tavallaan toivoisin hällä olevan valtuudet ilmoittaa mun vanhemmille mun poissaoloista. Ainakin kävisin koulussa. En haluisi pettää äitiä! Kaikki on kuitenkin hyvin siihen asti, kunnes aletaan puhua 4. ammattikouluvuodesta tai muista jälkeen jäämisestä.
En tiedä mitä mulle kuuluu. Äiti soittaa ja kysyy sitä joka kerta. Vastaan tottakai, että ihan hyvää, mutta ajattelen päässäni ihan muuta. Oon syönyt tänään vaan omenan. Tupakkaa on alkanut mennä enemmän, kuin ennen. En tosiaan ollut koulussa. Ja eilen. Eilen join itseni humalaan. En tiedä miksi. Päivä oli tosi hyvä ottaen huomioon sen, että oli maanantai. Sain yöllä vain pari vaivaista tuntia unta, mutta heräsin silti aika hyvin mielin. Koulupäivä oli lyhyt, vain kolme ja puoli tuntia. Näin pitkästä aikaa muutamaa ystävääni ja sen myötä päädyttiin sitten baariin. Yleensä muiden ehdottaessa alkoholia, kieltäydyn ja lähden himaan. Kaduttaa. Kaduttaa itseasiassa todella paljon, mutta ei siitä sen enempää. Kai mulle loppujen lopuksi kuuluu ihan hyvää!
Tänään Sisko kävi mun luona. Kyseli paljon kuulumisia ja miten koululääkärillä meni. Sain siis ensi viikon maanantaille ajan jollekkin psykiatrille. Postissa pitäisi tulla kirjekkin aiheesta. Jännittää hulluna! Koululääkäri tai terveydenhoitaja ei ainakaan näyttänyt ymmärtävän mua yhtään, eikä niistä käynneistä tuntunut olevan apuakaan. Ahdistaa nähdä niitä käytävällä.
Ne tietää. Ne tietää kaiken.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti