"Olen tuntenut oloni heikoksi koko päivän ajan ja kun vihdoin pääsen kotiin, ajattelen, että ehkä mun pitäisi oikeasti syödä jotain. Mä syön. Täysi tunne valtaa mun kehon ja ahdistus hiipii iholleni. Tahdon tehdä niin taas. Istun ikivanhalla tuhkaisella parvekematollani ja vedän keuhkoihini niin paljon savua, kun vain pystyn. Jätän tupakan kesken ja suuntaan nopeasti sisälle. Mun on pakko tehdä niin taas. Istun kylmällä kaakeloidulla lattialla ja mä tahdon niin tehdä sen, mutta en tiedä uskallanko. Jos vain tämän kerran? Ei seuraavaa kertaa tule, koska en aiheuta tätä tunnetta itselleni enää.
Eihän se ole väärin haluta olla itsevarma oman kehonsa kanssa, eihän? Kaikkihan niin tahtovat. En ehkä valinnut itselleni sitä oikeaa tietä, mutta mä tahdon näin tapahtuvan. Tahdon nähdä luuni ja tahdon olla hoikka. Se on minun kauneusihanteeni, vaikka kuulenkin näyttäväni pian sairaalle ja rumalle. Tämä on minun tieni enkä kykene astumaan siltä pois."
Olen tallentanut tämän postauksen luonnoksiini elokuussa, mutta se jäi julkaisematta. Nyt ajatukseni ovat täysin samanlaiset, joten päätin kaivaa tämän esille. "Kaikki on hyvin" mä uskottelen itselleni ja teen mitä täytyy. Ja niinhän se onkin, eikö?
Ehkä voisi olla toinenkin tie. Tai sivupolku?
VastaaPoistaYritä jaksaa. <3