Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen

Herätyskello soi kolmatta kertaa ja mua ahdistaa siitä lähtevä ääni. En tahdo nousta täältä. Kännykässä 3 puhelua, liikaa viestejä ja muistutus asuntonäytöstä. En soita takaisin ja nousen liian myöhään. Ahdistaa niin kamalasti, etten tiedä miten olla. Asuntonäyttö oli kamala! Hiljaisuutta, asunnossa haahuilua ja muka tutkiskelua. Sanoin ottavani yhteyttä myöhemmin, vaikka todellisuudessa halusin vain äkkiä pois siitä tilanteesta. Rapun ovella kirosin itseäni ja itkin.

"Otatko sä viiniä?" sä kysyt ja mä vastaan myöntävästi. Tiesin sen olevan huono idea, koska en ollut syönyt koko päivänä oikeastaan mitään. Juteltiin, naurettiin, juotiin ja juteltiin. Äkkiä huomasin olevani melko humalassa, mutta mieleni teki lisää. Mulla on lomaa ja asiat taas päin persettä, joten väliäkös sillä. Huojuin kotiin ja avasin ystäväni jättämän likööripullon. En halunnut muistaa mitään. Syömättömyyttä, ensi viikolla alkavaa rankkaa koulujaksoa, sitä ahdistusta ja pahaa oloa. Eniten mielessäni pyöri Jätkä. Sama kaava toistuu taas ja mä itken ja annan ajatusteni pesiytyä suureksi rumaksi kasaksi. "Jos me vaan jutellaan?" Niin, niin ja olen taas yhtä sekaisin, kuin viimeksi. Virheitä virheiden perään ja mä olen niin kyllästynyt tähän kaikkeen. Miksi mun pitää tosissaan ryhtyä tähän taas, kun tiedän ettei se ole tie ulos tästä kaikesta?

Lopeta!