Ikävöin välillä liikaa ihmisiä, jotka eivät ole enää osa elämääni. Heidän kuvansa tulevat vastaan somessa tuon tuosta ja musta vaan tuntuu niin pahalle miten asiat ovatkaan menneet juuri näin. Miksi itse käyttäydyin niin julmasti ja lähdin tai miksi yhteydenpito moniin on vain jäänyt ja nyt ollaan ainoastaan hyvänpäiväntuttuja, jos edes sitäkään. Mä en osaa tai kykene pitämään ihmisistä kiinni, vaikka haluaisinkin. En vain ole sellainen ihminen. Mä olen liian uupunut siihen ja kun en kykene lähtemään kahville tai yksille tai ylipäätään yhtään minnekkään, niin ne suuttuu. Syyttelee Sinua. Sinun vuoksesi Jotu ei näe muita. "Ei se ole totta!" mun tekisi mieli huutaa, mutta en sano mitään. Se on minun syyni ja vain ja ainoastaan minun syyni.
"Mikä ei pysy kii sitä ei tarvitse" ne sanoo, mutta onko se niin? Kohtalo määräsi näin ja niin sen täytyy olla. Aijaa, viettekö minulta kaiken? Elämä on julmaa ja sen sellaista ja niin sen kai sitten täytyy. Typerää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti