"Maailma herää" vai pitäiskö mun herätä

Näin Jätkää taas pitkästä aikaa. Kädet täristen jännityksestä mä ootin viestiä, josta tietäisin käydä avaamassa rappuni oven. En tiedä miksi jännitin niin paljon nyt. Oli niin kiva nähdä pitkästä aikaa ja kaikki tuntui taas siltä samalta, kun viime keväänä. Siltä kihelmöivän ihanalta ihastuksen tunteelta. Jätkän seurassa kaikki tuntuu jotenkin niin helpolle ja pystyn olemaan häpeilemättä juuri sitä mitä olen. Se, kun lojumme yhdessä sänkyni pinnalla sylikkäin ja juttelemma kaikesta maan ja taivaan väliltä. Pääni hänen vatsan päällä mä silitän sen kättä ja annan sanojen valua ulos suustani. Jätkä katsoo mua silmiin se ihanan pieni ja suloinen hymy kasvoillaan ja sanoo mun olevan ihan hölmö. Sitä mä ehkä olenkin, mutta haittaako se? Ei se haittaa, hän kuiskaa ja painaa huulensa vasten mun otsaa ja mä olen niin iloinen.

Olin jo luopunut ajatuksesta, että imisin Jätkästä kaiken sen tiedon mitä se multa itsestään pimittää. Kello lyö 7:05 torstaiaamuna ja mä nousen sammuttamaan sen laittamaa herätystä. Oon jo laskemassa puhelinta takaisin lattialla, mutta mun silmiin osuu pieni valkoinen teksti keskellä kännykän lukitusnäyttöä. Siinä se kaikki lukee. Hänen nimensä ja osoitteensa. Kuulen jätkän palaavan vessasta takaisin sänkyyn ja otan äkkiä kaiken tuon muistiin. Äkkiä se kaikki onkin yllättäen mun edessä enkä tiedä miten mun pitäisi reagoida. Jätkä horjuu unisena takaisin mun viereen ja vetää mut syliinsä nukkumaan. Vaikka suurinosa jo tiedossani olleista asioista olikin valetta, en osaa olla vihainen. Pitäisikö mun edes olla? Olen vain helpottunut, että nyt tiedän vihdoin kaiken.

En ota meistä enää samanlaista stressiä tai ylimääräisiä paineita, kun ennen. Aika näyttäköön mitä käy, mutta nyt tämä tuntuu vain ihanalle. Kaverit käskevät mua lopettamaan tämän heti, koska "toi perustuu vaan valheisiin" ja "saat niin paljon parempaakin", mutta entä jos en tahdo muuta? En mä tahdo lopettaa nyt enkä edes uskaltaisi. "Joo joo" mä hoen ja mun sisällä myllää ahdistus ja ärtymys.